Mikään ei tunnu säikyttävän Artemista, nuorta rikollisneroa. Keijumaailmassa on kuitenkin eräs, joka on jo ennenkin saanut hänet tolaltaan: ilkeä tonttunainen Opal Koboi.
Tällä kertaa Artemiksen perivihollinen on onnistunut herättämään kuolleista Fowlin sukutiluksille haudatut muinaiset keijusoturit. Niiden henget ryhtyvät riivaamaan myös Mylesiä ja Beckettiä, Artemiksen jo valmiiksi vilkkaita pikkuveljiä. Henget eivät tunnu myöskään tajuavan, että taistelu, jossa Oro Danulaisen johtamat berserkit saivat surmansa, päättyi jo 10 000 vuotta sitten.
Artemiksella on aikaa vain auringonnousuun asti. Siihen mennessä hänen tulee saattaa kuolleet keijut lopullisesti manan majoille ja vapauttaa berserkkiarmeijaan värvätyt veljet henkien otteesta. Vain sen takia, että yksi mielipuolinen tonttu haluaa maailman valtiattareksi, ihmiskuntaa uhkaa ennennäkemätön Harmageddon…
Artemis Fowl: Viimeinen vartija on kahdeksas täyspitkä Artemis Fowl -seikkailu.
Irlantilainen Eoin Colfer (s. 1965) on kirjoittanut kahdeksan megahitiksi noussutta fantasiaromaania, joiden päähenkilönä on maan sisällä asustavat, teknisesti kehittyneet keijut paljastava nuori rikollisnero Artemis Fowl. Saaga jatkuu Artemiksen pikkuveljistä kertovassa Fowlin kaksoset -sarjassa.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510479353
- Tuotekoodi 9789510479353
- Alanimike Artemis Fowl 8
- Kirjoittajat Eoin Colfer
- Kääntäjät Jaakko Kankaanpää
- Kannen suunnittelijat Owen Richardson
- Sarja Artemis Fowl
- Sarjanumero 8
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: toiminta- ja seikkailutarinat; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: fantasia; Lasten ja nuorten käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 16.12.2021
- Vuosi 2021
- Painos 1
- Tuoteryhmä Nuorten romaanit
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 10
- Sivumäärä 338
- Avainsanat maailmanloppu; keijut; fantasiakirjallisuus; vangit; seikkailukirjallisuus; veljet; nuortenkirjallisuus; taistelut; taruolennot; henkimaailma; viholliset; soturit; uhkakuvat; sarjakertomukset; nerot; nuoret rikoksentekijät; sukutilat; kuolleista herääminen; fowl manor
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain N
- Alkuperäinen nimi Artemis Fowl and the Last Guardian
- Pituus (mm) 210
- Leveys (mm) 136
- Korkeus (mm) 26
- Paino (g) 318
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Liimasidos
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.