Suosittu piirustusopas nyt myös lapsille! Lasten suuri piirustuskoulu opastaa nuoret taiteilijat kannustavasti piirtämisen maailmaan. Hyvien piirustustaitojen salaisuus ovat innostus, kunnon tarvikkeet ja ahkeruus. Kaikki muu kehittyy kuin huomaamatta! Kirjaan on koottu parhaat vinkit piirtämisestä kiinnostuneille lapsille. Kirja käy läpi perustekniikat ja opastaa helppojen ja hauskojen esimerkkien avulla piirtämisen pariin perusmuodoista vaikeampiin yksityiskohtiin. Aiheet ovat tuttuja, ihmisiä ja eläimiä, ja ne käydään läpi vaihe vaiheelta. Vaikeiltakin näyttävät asiat saadaan sujumaan hyvillä neuvoilla ja harjoittelulla. Kirjassa on kolme vaikeusasetta, mikä helpottaa nuorta piirtäjänalkua valitsemaan harjoitukset hänelle sopivassa järjestyksessä. Harjoitusten avulla on mahdollista kehittyä taitavaksi piirtäjäksi! Kirjan takana on saksalainen taiteilija Gecko Keck, oikealta nimeltään Gerhard Wörner, jolla on vuosien kokemus piirustuskurssien opettamisesta. Häntä innostaa ajatus siitä, että lapset ja nuoret tarttuvat piirustushaasteisiin rohkeammin kuin useimmat aikuiset.
- Kustantaja / Valmistaja Kustannus-Mäkelä
- ISBN 9789523418455
- Tuotekoodi 9789523418455
- Kirjoittajat Gecko Keck
- Kääntäjät Auli Hurme-Keränen
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Saksa
- Ilmestymispäivä 15.04.2023
- Vuosi 2023
- Painos 2 (2. p)
- Tuoteryhmä Lasten ja nuorten tietokirjat
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 7
- Sivumäärä 140
- Avainsanat eläimet; ihminen; tekniikat; piirtäminen (taide)
- Kirjastoluokka 74.11
- Kirjastoluokan kirjain L
- Uusintapainoksen pvm 15.08.2025
- Alkuperäinen nimi Die kunst des Zeichnens für kinder – Zeichenschule
- Pituus (mm) 352
- Leveys (mm) 221
- Korkeus (mm) 15
- Paino (g) 700
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Kustannus-Mäkelä Oy, Helsingintie 28, 03600, KARKKILA
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.