Oliviaa raivostuttaa. Äiti on alkanut tapailla uutta miestä, eikä ole kertonut Olivialle mitään. Isäänkään ei voi luottaa sen enempää: Olivian pitäisi viettää joka toinen viikonloppu Helsingissä, mutta isän työmatkojen takia he näkevät paljon harvemmin. Tuntuu ettei edes paras ystävä Venla enää ymmärrä Oliviaa. Uusi ystävä Amiragrrl tuntuu läheisemmältä ja he juttelevat ihan koko ajan Snapissa, mutta eivät ole vielä koskaan tavanneet oikeasti.Onneksi on tanssi! Olivia käy jazztanssitunneilla ja postaa omia tanssivideoita TikTokiin ja Instaan. Ja juuri tanssin ansiosta tapahtuu lopulta jotain muutakin ihanaa: Juneboy_07 haltioituu Olivian tanssivideosta ja laittaa privaa. June on ujo ja herkkä valokuvaajapoika, ja he ymmärtävät toisiaan heti! Valokuvaajana June osaa myös ohjata Oliviaa ottamaan yhä upeampia kuvia tileilleen. Ja sitten hän haluaa kuvata Oliviaa itse.Olivia online kuvaa kuudesluokkalaisen Olivian iloja ja huolia samastuttavasti ja mukaansatempaavasti. Keskeisenä teemana nuortenromaanissa on netissä tapahtuva grooming, jota se käsittelee uskottavasti ja varhaisteini-ikäiselle lukijalle sopivalla tavalla, liikaa pelottelematta tai saarnaamatta, mutta asian vakavuuden tunnustaen.
- Kustantaja / Valmistaja Kustantamo S&S
- ISBN 9789515260031
- Tuotekoodi 9789515260031
- Kirjoittajat Erika Vik
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: yleinen
- Ilmestymispäivä 17.08.2023
- Vuosi 2023
- Tuoteryhmä E-kirjat, lapset ja nuoret
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 9
- Ikäsuositus päättyen 12
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain N
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; EPUB 3.0
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Kustantamo S&S, Bulevarden 7, 00120, HELSINGFORS
- Sivumäärä (Pehmeäkantinen) 287
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.