Asiantuntevasti laadittu lasten tietokirja kertoo suomalaisen paloaseman jännittävästä toiminnasta. Paloautoja ja ambulansseja tarvitaan ympäri vuorokauden, ja kun hälytys tulee, niiden on lähdettävä minuutissa.
Tiesitkö, että ambulanssi on kuin pikku sairaala pyörien päällä, täynnä huipputeknologiaa? Tulipaloissa tarvitaan tietysti sammutusautoja, mutta palomiehet joutuvat myös korjaamaan myrskytuhoja ja pelastamaan ihmisiä vesiltä. Dronet, lämpökamerat, sukelluspuvut ja veneet kuuluvat paloaseman tärkeään kalustoon.
Dalmatiankoira Doni kommentoi tapahtumia vitsikkääseen tapaansa — varsinkin kun pitää pelastaa kissa puusta.
Rikosylikonstaapeli Pasi Lönn on työskennellyt poliisina yli 30 vuoden ajan. Enimmäkseen rikostutkinnan parissa, mutta myös kenttätehtävissä. Hän on kirjoittanut useita, hyvän vastaanoton saaneita dekkareita sekä nuorille että aikuisille. Jussi Kaakinen on monipuolinen kuvittaja ja graafinen suunnittelija, jonka kädenjälki on tuttua lukuisista lasten, nuorten ja aikuisten kirjoista. Heidän ensimmäinen yhteinen lastenkirjansa Poliisiasema ilmestyi keväällä 2019.
- Kustantaja / Valmistaja Tammi
- ISBN 9789520412920
- Tuotekoodi 9789520412920
- Kirjoittajat Pasi Lönn
- Kuvittajat Jussi Kaakinen
- Kannen suunnittelijat Jussi Kaakinen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten- ja nuortenkirjat: työ ja yhteiskunta
- Ilmestymispäivä 25.05.2020
- Vuosi 2020
- Painos 3 (3. p)
- Tuoteryhmä Lasten kuvakirjat
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 5
- Sivumäärä 40
- Avainsanat ambulanssit; palokunnat; pelastustoiminta; ensihoito; paloasemat; pelastustoimi
- Kirjastoluokka 85.2
- Kirjastoluokan kirjain L
- Uusintapainoksen pvm 06.02.2025
- Pituus (mm) 230
- Leveys (mm) 201
- Korkeus (mm) 10
- Paino (g) 288
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Lankasidos; Ylivetokannet; Kannet laminoitu
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Tammi, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, HELSINKI
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.