Koe maailman suosituin kissasarja! Erin Hunterin fantasia vie mukanaan.
Miau! Soturikissat on miljoonien fanittama rikas fantasiamaailma, josta kertovia kirjoja on kymmenittäin.
Lukemattomien kuiden ajan villien kissojen heimo on elänyt rauhanomaisesti vuoristossa. Saalista on kuitenkin niukasti ja olot ovat ankarat, ja kissojen päällikkö pelkää, että loppu on lähellä. Kun eräs kissoista näkee salaperäisen näyn maasta, jossa on ylenpalttisesti ruokaa, vettä ja suojaa, joukko nuoria kissoja lähtee etsimään onneaan. Heillä on kuitenkin edessään suuria vaaroja. Vierailla mailla tulee vastaan erakoita ja hurjia kulkukissoja, jotka kaikki kamppailevat reviireistä ja vallasta. Kissasiirtolaisten on löydettävä tapa elää rinnakkain – tai kuolla toistensa kynsissä.
Klaanien synty -saagassa kerrotaan soturikissojen aikojen alusta, jolloin ensimmäiset kissat asettuivat metsään ja alkoivat luoda soturilakia – kauan ennen kuin Tulitähti muutti kotikisunpesästään Myrskyklaaniin. Auringon polku on saagan ensimmäinen osa.
Erin Hunterin monikymmenosainen Soturikissat-sarja on noussut suureen maailmanlaajuiseen suosioon. Suomeksi Hunterilta on julkaistu myös sarjoja Uljasmaa, Pandojen valtakunta, Etsijät ja Selviytyjät. Salanimi Erin Hunterin taakse kätkeytyy seitsemän britti- ja yhden amerikkalaiskirjailijan tiimi.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510496602
- Tuotekoodi 9789510496602
- Kirjoittajat Erin Hunter
- Kääntäjät Nana Sironen
- Kannen suunnittelijat Owen Richardson; Riikka Turkulainen
- Sarja Soturikissat
- Kieli Suomi
- Alkuperäinen kieli Englanti
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: toiminta- ja seikkailutarinat; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: fantasia; Lasten ja nuorten käännetty kaunokirjallisuus
- Ilmestymispäivä 01.01.2023
- Vuosi 2023
- Painos 1
- Tuoteryhmä E-kirjat, lapset ja nuoret
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 9
- Kesto 19h:24min:00s
- Avainsanat valtataistelu; kissa; siirtolaiset; alkuperä; enteet; klaanit
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain N
- Alkuperäinen nimi Warriors 25: Dawn of the Clans #1: The Sun Trail
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; Mukautuva teksti; EPUB 2.0.1
- Turvallisuusvaroitukset Ei tunnistettuja vaaroja tai varoituksia
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- Sivumäärä (Pehmeäkantinen) 334
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.