Perheen ja ammattikasvattajien yhteistyö virittyy yleensä vain silloin, kun lapsen kehityksestä huolestutaan. Tällöinkin vastuu mieluusti siirretään erityisasiantuntijoille. Kun lapset luokitellaan erityisiksi, arjen asiantuntijat – vanhemmat – ohitetaan.
Tavallinen lapsuus ilman leimaamista ja muista lapsista erilleen joutumista kuuluu kaikille. Tässä kirjassa tavallisen erityisiin lapsiin kuuluvat myös ne lapset, joilla on lääketieteellinen diagnoosi. Kirjassa tarkastellaan lapsen kehityksen huolenaiheita, kehitysympäristöjen moninaisuutta ja yhteistyön pelisääntöjä. Samalla tuodaan esille hyväksi havaittuja yhdessä tekemisen toimintamalleja. Kodin, päivähoidon ja koulun arjesta syntyy lapsuus, jonka rakentamiseen tarvitaan yhteistyötä ja kunkin osapuolen asiantuntemusta. Kirjan avulla ammattikasvattaja havaitsee, että erityinen onkin tavallista.
Hänen uskonsa omiin mahdollisuuksiin työskennellä kaikkien lasten kanssa lisääntyy.
Uudistetussa painoksessa on huomioitu muun muassa uudet tutkimustiedot perheen arjesta, lapsen tuen tarpeista ja yhteistyön käytänteistä sekä lainsäädännön ja käsitteiden muutokset.
Erityispedagogiikan professori emerita, YTT Paula Määttä on johtanut 20 vuotta tutkimusta, jossa on selvitetty, miten perheet pärjäävät ammattilaisten kanssa. Hän on kouluttanut erityiskasvatuksen ja kuntoutuksen ammattilaisia ja ollut mukana valtakunnallisissa hankkeissa. Tutkimusryhmä kehitti uusia työtapoja tasavertaiseen yhteistyöhön perheiden kanssa.
EO, KT Anja Rantala on uransa aikana toiminut varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opettajana, sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen lehtorina sekä yliopiston lehtorina. Hänen opetus- ja tutkimustyönsä keskeisenä teemana on ollut perheiden ja kasvatusalan ammattilaisten yhteistyö.
- Kustantaja / Valmistaja Santalahti-kustannus
- ISBN 9789523702615
- Tuotekoodi 9789523702615
- Alanimike Kasvun ja hyvinvoinnin tukeminen yhdessä
- Kirjoittajat Paula Määttä; Anja Rantala
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Koulutus; Vanhemmuus
- Ilmestymispäivä 25.04.2022
- Vuosi 2022
- Painos 3 (3. uud. p)
- Tuoteryhmä K-kirjat
- Tuotepääryhmä Oppikirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Sivumäärä 372
- Avainsanat varhaiskasvatus; lapsuus; kasvatus; hyvinvointi; perheet; lapset (ikäryhmät); vanhempi-lapsisuhde; vanhemmat; vuorovaikutus; vaikutukset; aikuiset; lainsäädäntö; päivähoito; lapsen kehitys; koulut; kasvuympäristö; vastuu; kodin ja koulun yhteistyö; kasvatusyhteistyö
- Kirjastoluokka 38
- Kirjastoluokan kirjain K
- Pituus (mm) 210
- Leveys (mm) 146
- Korkeus (mm) 24
- Paino (g) 480
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Santalahti-kustannus, PL 303, Aatoksenkatu 8 F, 40101, JYVÄSKYLÄ
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.