On tärkeää, että lapsi oppii mahdollisimman varhain tunnistamaan, mikä on oikein ja mikä väärin ja erityisesti suojaamaan itseään. Opettamalla turvataitoja lapsille luodaan ilmapiiriä, jossa lapsi voi kertoa huolistaan ja peloistaan mahdollisimman varhain. Näin turvallinen tila puhumiselle on luotu jo ennakkoon mahdollisen ikävän kokemuksen varalta.
Koska yhä useampi lapsi altistuu ja kokee lähisuhdeväkivaltaa, on lapsia rohkaistava puhumaan vaikeistakin asioista. Kun lapsi oppii, että kaikesta voi puhua ja kaikesta on mahdollista selvitä, se madaltaa kynnystä kertoa koetuista asioista ja huolista omille vanhemmilleen tai muille turvallisille aikuisille. Se myös auttaa suhtautumaan empaattisesti muita lapsia kohtaan ja auttamaan tarpeen tullen ystävää – aivan kuten missä tahansa muussakin onnettomassa tapahtumassa.
Ulla ja lasten turvataidot on esiopetus- ja alakouluikäisille lapsille suunnattu turvataitokirja, jossa Ulla ja Domi joutuvat moniin vaikeisiin tilanteisiin. Onneksi he osaavat opettaa toisilleen turvataitoja, kuinka selviytyä pelottavistakin asioista. Yhdessä Ulla ja Domi opettelevat ein sanomista, avun hakemista ja turvallisille aikuisille kertomista sekä omaa oikeuttaan koskemattomuuteen. Kirja herättelee lasta ja aikuista keskusteluun turvataidoista ja ihmisoikeuksista.
- Kustantaja / Valmistaja Basam Books
- ISBN 9789523793606
- Tuotekoodi 9789523793606
- Kirjoittajat Katja Kytölä
- Kuvittajat Jutta Kivilompolo
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten henkilökohtaiset ja yhteiskunnalliset aiheet: henkilökohtainen turvallisuus
- Ilmestymispäivä 24.03.2023
- Vuosi 2023
- Tuoteryhmä Lasten romaanit, lorut ja runot
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 6
- Ikäsuositus päättyen 10
- Sivumäärä 66
- Avainsanat Internet; lapset (ikäryhmät); auttaminen; kiusaaminen; turvallisuus; ihmisoikeudet; lähisuhdeväkivalta; itsemäärääminen; taidot; lasten oikeudet; turvallisuuskasvatus; hätätilanteet; suostumus
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain L
- Pituus (mm) 208
- Leveys (mm) 215
- Korkeus (mm) 6
- Paino (g) 254
- Tuotemuoto Pehmeäkantinen
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Basam Books Oy, Lapinlahdenpolku 8, c/o Lapinlahden Lähde Oy, 00180, HELSINKI
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.