Lastenmusiikin konkareiden tekemä laulukirja on lastattu täyteen musiikin iloa ja hyvää tuulta. Mukana 11 laulun sanat ja nuotit sekä rutkasti leikki- ja puuhaideoita.
Vallattoman laivan miehistöön kuuluu kaikenlaista väkeä laivakokki Kuminasta merirosvoprinsessaan ja Herkules-kukkoon. Jokainen heistä saa oman riemukkaan laulunsa: Kun samassa veneessä seilataan, jokainen on tärkeä. Kompassin lisäksi tarvitaan sydäntä ja järkeä.
Kuvittaja Liisa Kallio on kirjoittanut hyväntuuliset laulunsanat, jotka Soili Perkiö säveltää ja Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis soittaa ja sovittaa äänitteelle. Tavallisten nuottien lisäksi kirjassa on mukana kuvionuotit, jotka helpottavat laulujen oppimista niin kotona kuin varhaiskasvatuksessa ja musiikkileikkikouluissa.
Pia Säpyskä on musiikkipedagogi ja Pieksämäen lastenkulttuurikoordinaattori sekä koko musiikki- ja kirjaprojektin äiti.
Liisa Kallio on palkittu kuvittaja, kirjailija ja graafinen suunnittelija, joka tunnetaan muun muassa Pikku Papun laulujen iloisista sanoituksista ja kuvista.
Soili Perkiö on Sibelius Akatemian musiikkikasvatuksen lehtori, säveltäjä ja esittävä taiteilija. Perkiö palkittiin vuonna 2019 Pro Finlandia -mitalilla lastenmusiikkiperinteen uudistamisesta.
- Kustantaja / Valmistaja WSOY
- ISBN 9789510492987
- Tuotekoodi 9789510492987
- Kirjoittajat Liisa Kallio; Piia Säpyskä
- Kuvittajat Liisa Kallio
- Kannen suunnittelijat Liisa Kallio
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten kuvakirjat; Puuhakirjat, värityskirjat ja lelukirjat; Lasten ja nuorten runous; Lasten laulukirjat
- Ilmestymispäivä 11.05.2023
- Vuosi 2023
- Painos 2
- Tuoteryhmä Lasten ja nuorten tietokirjat
- Tuotepääryhmä Lasten- ja nuortenkirjat
- Tuotelinja Kirjat
- Ikäsuositus alkaen 3
- Sivumäärä 71
- Avainsanat leikit; musiikkikasvatus; askartelu; musiikkileikit; liikuntaleikit; kuvionuottimenetelmä
- Kirjastoluokka 78.3
- Kirjastoluokan kirjain L
- Pituus (mm) 285
- Leveys (mm) 220
- Korkeus (mm) 13
- Paino (g) 614
- Tuotemuoto Kovakantinen
- Tuotemuodon lisätiedot Lankasidos; Ylivetokannet; Kannet laminoitu; Sidontanauhat
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot WSOY, Lönnrotinkatu 18 A, 00120, Helsinki
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.