Ville Romusen ja mummo Mutikaisen seikkailut vievät parivaljakon tällä kertaa Hämeen vanhaan linnaan. He ottavat mukaansa myös naapurin Lillin. Linnan lähistöltä on löytynyt tuhat vuotta vanha miekka, ja mummo uskoo, että he voivat löytää alueelta myös muita kalliita aarteita. Jos he löytävät aarteen, he voisivat saada samalla rahaa, mainetta ja kunniaa. Kuulostaa täydelliseltä suunnitelmalta!
Aarre on kuitenkin hankala löytää. Kolmikko etsii aarretta ympäri kaupunkia ja tutustuu niin Aulangon näkötorniin, Verkatehtaaseen kuin Sibeliuksen synnyinkotiin. Itse linnassa paljastuu salaisuuksia ja tapahtuu outoja asioita, eikä historian havinaa voi olla kuulematta. Mutta miksi hämäräperäisiä heppuja hiiviskelee linnassa, onko heillä pahat mielessä? Ja kuka tai mikä on linnan aavekissa?
Ville Romunen
Ville Romusen ja mummo Mutikaisen hauskoja seikkailuja, joista ei puutu vauhtia tai vaarallisia tilanteita!
Maijaliisa Dieckmann (s. 1934) on suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija. Dieckmannin tuotantoon kuuluu historiallisia ja seikkailullisia teoksia. Hän on saanut Topelius-palkinnon 2003 teoksesta Luostarin Piritta, ja Arvid Lydecken-palkinnon 2011 teoksesta Väläys pimeässä.
- Kustantaja / Valmistaja SAGA Egmont
- ISBN 9788727183824
- Tuotekoodi 9788727183824
- Kirjoittajat Maijaliisa Dieckmann
- Sarja Ville Romunen
- Kieli Suomi
- Thema-luokitus Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: toiminta- ja seikkailutarinat; Lasten ja nuorten kaunokirjallisuus: perhe
- Ilmestymispäivä 22.04.2025
- Vuosi 2025
- Tuoteryhmä E-kirjat, lapset ja nuoret
- Tuotepääryhmä Ladattavat tuotteet
- Tuotelinja Kirjat
- Avainsanat historia; huumori; lastenkirjallisuus; seikkailu; arkeologia; aaveet; mummo; Hämeen linna; 6-9-vuotiaille; 9-12-vuotiaille; aarrejahti
- Kirjastoluokka 84.2
- Kirjastoluokan kirjain L
- Sähkökirjan suojaus Digital watermarking
- Brändi SAGA Egmont
- Tuotemuoto Digitaalinen aineisto ladattava
- Tuotemuodon lisätiedot EPUB; EPUB 3.0
- Tuoteturvallisuusyhteystiedot Lindhardt og Ringhof Forlag A/S, Vognmagergade 11, DK-1148 Copenhagen K
- ALV 14,0%


Reviews
There are no reviews yet.